perjantai 4. maaliskuuta 2016

Salkkuni sisältö - Helmikuu 2016

Jälleen olisi kuukausikatsauksen aika. Helmikuu oli 'salkun 1' kehityksen suhteen erittäin mielenkiintoinen.  Kuun alkupuolisko oli verenpaineita nostattavan kammottava ja jälkimmäinen puolisko oli yltiöpositiivinen. Lopputulos oli suuresta liikehdinnästä huolimatta lähes tasan nolla. Tarkalleen +0,05%. Luonnollisesti se on pettymys, mutta hauska sellainen. Varsinkin jos katsoo kaaviota tapahtuneesta. Kurssiheilunta oli 7,17%.


'Salkun 1' kehitys ei ikävä kyllä jäänyt ainoaksi pettymykseksi, sillä jälleen minulla oli hankaluuksia vuokra-asuntojen suhteen ja tulot niistä jäivät tavoitteista. Tämä johti siihen, että nettovarallisuuteni pysyi liki muuttumattomana Helmikuussa. Se jopa laski hieman. Lukijoille tiedoksi, että tässä kohtaa ilmeeni vakavoitui. Se tarkoittaa sitä, että menoni olivat Helmikuussa suuremmat kuin tuloni ja sehän on tässä harrastuksessa katastrofi.

Jotta positiivisuus säilyisi edes etäisesti, niin todettakoon, että vuoden 2016 TWR oli Helmikuun lopussa +2,41% mikä ei missään nimessä ole paljon, mutta kuitenkin vuositasolla yli osakkeiden pitkän aikavälin 12 prosentin keskiarvon(oman kehitykseni suunta on 14,7%). Kaikkien osakesijoitusteni yhteenlaskettu osinkotuotto oli Helmikuussa 0,237% Helmikuun ensimmäisestä arvosta. Vuositasolle muutettuna noin 2,99%. Osinkoa jakoivat O, LTC ja T. Osakesalkkujeni efektiivinen osinkotuotto on tällä hetkellä 4,69%

Johtuen poikkeuksellisen huonosta tulotasosta, en tehnyt Helmikuussa uusia osakeostoja. Näin ollen yhdistetyn salkkuni rakenne on pysynyt lähes samana.


Sijoituskoneistoni on hieman yskinyt alkuvuoden, mutta toivottavasti kyyti taas tasaantuu ajan kuluessa. Asuntojen suhteen näen ongelmien mahdollisesti vielä jatkuvan hetken, mutta ei auta kuin yrittää purra hammasta ja odottaa parempia päiviä. Aivan surkeasti ei kuitenkaan ole mennyt ja pitää olla kiitollinen, ettei suunta ole alaspäin. Vaikkakin yksi tasainen kuukausi tarkoittaa yhtä menetettyä kuukautta.

______

Mitä odotat vuodelta 2016? Uskotko pörssiromahdukseen? Kerro kommenteissa!

3 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Yksi vuokralainen jätti vuokran maksamatta kokonaan. Ongelmia on ollut aikaisemminkin, mutta karsastan hieman siitä puhumisesta julkisesti. Mutta nimiä mainitsematta puhuminen taitaa olla ihan ok.

      Poista
    2. Ok, seuraavassa vuokralaisessa sitten parempi tuuri =)

      Poista