lauantai 2. toukokuuta 2015

Salkkuni sisältö - Huhtikuu 2015

Myöhästyneet hyvän vapun toivotukset kaikille!

Kuukausi vaihtui ja asuntokauppa on ohi. Nyt olen virallisesti myös asuntosijoittaja. Mahtavaa! Osakesalkkuni tosin on kutistunut lähes olemattomiin, mutta pitää ajatella asiaa positiivisesti. Salkkuihini jäi vain 4 yhtiötä, joten pöytä on nyt puhdas ja ajankohtakin osakkeiden myynnille osui nappiin. Kuten kirjoitin aikasemmassa päivityksessä, niin odotinkin korjausliikettä tässä kuussa. Se, että kuinka syvä tämä korjausliike tulee lopulta olemaan on kysymysmerkki. Näillänäkymin en ole aloittamassa osakeostoja vielä hetkeen. Jään seuraamaan tilannetta, mutta todennäköisesti ensimmäiset uudet ostot ajoittuu alkusyksylle. Siihen asti kerään kassanpohjaa tai maksan pienemmän (ja korkeampi korkoisen) sijoituslainan pois. Voi olla, että ostan myös hieman arvometalleja ("oikeaa rahaa") nyt alkukesästä siltä varalta, että korjausliike muuttuukin pörssiromahdukseksi.




Huhtikuun TWR-tuotto oli kuun lopussa -7,51%, mutta suurin pudotus minun salkkuihin tuli vasta osakemyyntien jälkeen eli rahallisesti menetykseni ei ollut suuri. Lasku oli noin 4% luokkaa kun laskin rahallisen pudotuksen vaikutuksen kuukauden ensimmäiseen kurssiin.

Osinkoja Huhtikuussa tuli 0,76% kuukauden ensimmäisestä kurssista. Vuositasolle muutettuna 12,61%. Nämä lukemat ovat tosin hieman vääristyneet, koska osakemyyntejä on kertynyt aika isolla kädellä. Tällä hetkellä todellinen osinkotuotto on huono ja osinkoja tulee vain 3 kuukauden välein. Asia korjaantuu oikeastaan vasta syksyllä kun pääsen noukkimaan salkkuihin uusia osingon maksajia.

Salkkuihini jäi kuukauden myyntien jälkeen seuraavia yhtiöitä:

Nordnet:
NOKIA (osuus osakesijoituksista 18,6%)
TAALERITEHDAS (osuus osakesijoituksista 32,49%)
talvivaara(kunpa pääsisin tästä eroon) (osuus osakesijoituksista 3,27%)

IB:
KRAFT FOODS (osuus osakesijoituksista 42,35%)

Käteisenä salkuissa on 3,29%

________

Avaan hieman asuntosijoituksien vaikutusta talouteeni. Ostin 2 asuntoa. Hinta oli markkinahinnan alapuolella ja näin ollen tuotto on hyvä. Parempi kuin asunnoissa keskimäärin. Jos vähennän vuokratuloista kaikki asuntojen menot ja verot niin asuntokaupat nostivat kokonaistulojani 23%. Toki kyseessä ei ole käyttöraha vaan jokainen sentti menee takaisin sijoituksiin tai lainojen pois maksuun. Kuukausittaisten säästöjeni määrä tuplaantui kauppojen myötä. Toki asunnoista tulee myöhemmin lisää kuluja remonttien muodossa, mutta tämän hetkinen tilanne ei vielä vaadi suuria remontteja. Tarkoitus on nyt pitää asunnot vuokrakäytössä toistaiseksi ja jos/kun asukas on halukas muuttamaan pois, tutkin remontin tarpeen uudelleen.

Haluatko lukea lisää kuukausikatsauksiani? Löydät ne täältä!
______

Miten pörssin korjausliike on vaikuttanut sinun sijoituksiin? Kiitoksia kaikille blogin lukijoille. Arvostan todella paljon kommentteja ja palautetta!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti